Pasasten suvusta ja sukuseurasta
Muutto PalonurmestaKeskiviikko 4.3.2015 klo 14.58 - Alpo Pasanen, Tuusula Nilsiän Palonurmessa asusti isoisäni Pekka vuodesta 1902. Varhaisempi esi-isämme Iivari Pasanen oli muuttanut Vuotjärveltä Syvärilään vuonna 1763. Iivarin vaimo peri sitten Syvärilä n:o 7 Kiviniemen. Kiviniemessä oli maata yli 400 ha.
Pekka oli Syvärilän Kiviniemessä syntynyt ja kasvanut. Avioiduttuaan isoäitini Helenan kanssa he hankkivat Palonurmi 1 Pitkäranta -nimisen tilan. Pekka ja Helena saivat 5 poikaa ja kaksi tytärtä. Vuonna 1911 syntynyt isäni oli nuorin lapsista. Vaimonsa Helena sai myöhemmin perintönä yli 60 ha maata ja taloa varten hirret. Sinne Pekka rakensi uuden talon. Tilan nimeksi tuli Mäntylahti. Isoisäni kuoli vuonna 1944. Isäni sai palan maata vanhasta Pasalasta (Pitkärannasta) ja hänen veljensä Einari sai vanhan Pitkärannan talon. Toiset kaksi veljeä, Olli ja Manne jakoivat Mäntylahden ja veli Veikko osti talon paikan äitinsä Helenan kotitilasta. Minun isäni rakensi pienen mökin perintömaalle Palonurmen Pitkärantaan vuonna 1942. Siellä pienessä mökissä meidän viisihenkinen perhe asusti vuoteen 1950 asti.Kävi niin kuin siihen aikaan kävi, ettei pienet maatalot antaneet riittävää toimeentuloa perheelle. Isäni lähti työn perässä Helsingin seudulle. Teki kirvesmiehen töitä ja rakensi omakotitaloa vapaa-aikoina. Loppukesästä muutettiin Vantaalle Korsoon. Minun, 7-vuotiaan, muistikuva on kun soudettiin aamulla hyvin aikaisin järven yli Rautavaaralta tulevan tien varteen. Matkatavaraa muutama vaatekassi ja matkalaukku. Ainoa huonekalu oli Singerin jalanpoljettava ompelukone. Pitkän odotuksen jälkeen tuli se keltainen postiauto. Sillä oli peräkärry, mihin Singer laitettiin. Kuopiosta matka jatkui sitten junalla Korsoon. Se Singer oli tärkeä kone. Äiti ompeli paljon vaatteita meille ja naapureille. Meidän sukuhaaraa ei Nilsiässä ole jäljellä kuin pari serkkua. Muu suku on muuttanut ympäri Suomea. Osa lähti Kanadaan ja Australiaan asti. |
|
20.12.2016 15.30
Matti Pasanen
Hei Mia, lähetäpä sähköpostiosoitteesi näiden sivujen palautelomakkeella tai suoraan osoitteeseen: sukututkimus@pasastensukuseura.fi , niin voimme olla sinuun suoraan yhteydessä näissä sukuasioissa. |
7.10.2017 20.22
Anneli Anttila
Heippa Matti! |
22.10.2017 18.27
Alpo
Mitä tiedät esivanhemmistasi? |
Hei!
Onko Savolainen ent. Pasanen Milma Adele sinulle sukua? Nilsiästä kotoisin ja kuollut Keravalle. Hänen siskonsa ja otto tyttärensä Raija on myös haudattu Keravalle... Olen Raijan tyttö ja haluaisin tietoa mummostani. Sen tiedän, että Milmalta on kuollut tytär pienenä Nilsiässä ja, että Raija on Milman aviomiehen Veikko Savolaisen siskon tyttö oikeasti.