Pasasten suvusta ja sukuseurasta

Sota-ajan säännöstelyä

Perjantai 6.2.2015 klo 11.07 - Antti Pasanen, Siilinjärvi


Sota-aikana 1941-1945 oli puute ruuasta. Pahin vuosi oli 1942, jolloin jokainen suomalainen laihtui ruuan puutteen johdosta keskimäärin 6 kiloa vuoden aikana. Säännöstelytalous alkoi vuonna 1940 ja se kesti 15 vuotta aina vuoteen 1954. Kahvi oli viimeinen, joka vapautui säännöstelystä. Suurin osa säännöstelystä oli vapautunut 10 vuoden sisällä.

Yleiskorttitalous jakoi kansan ostajiin, myyjiin, kuluttajiin ja tuottajiin. Syntyi korttitalous ja mustapörssi, joka pelasti monia kuolemasta nälkään. Maalla elettiin paremmin kuin kaupungeissa ja niihin lähetetyt paketit joutuivat sensuuriin. Ilmoitettiin, että paketti on tarkastettu, ja jos siitä ei löytynyt ruokatavaraa, lähetys toimitettiin perille. Voiannos oli henkeä kohti 150 grammaa kuukaudessa. Isäni Taavetti Pasanen keksi, miten saadaan lähetettyä voita paketissa Helsinkiin sukulaisille. Äitini Anna Pasanen leipoi noin 2 kg:n kokoisia kalakukkoja ja ne paistettiin normaalisti uunissa kypsäksi. Kun kukot olivat jäähtyneet, pohja avattiin kokonaan viistoleikkauksella ja kukon sisukset tyhjennettiin. Myös kuoren pehmyt osa kaavittiin pois, kaikki oli syötävää ruokaa.

Kukon sisään laitettiin voipaperi, kukon sisus täytettiin voilla ja pohja laitettiin paikoilleen. Kukko paketoitiin kalakukon muotoon ja pakettipaperiin kirjoitettiin osoitteet ja sisältö, jossa luki: kalakukko. Koskaan ei sensuuri avannut tällaista pakettia ja kaupunkilaiset saivat voita. Kalakukko ja ”voikukko” painoivat lähes yhtä paljon, joten kukaan ei arvannut, mitä kukko sisälsi.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini