2018 Suomessa ja monissa muissakin maissa koettiin maanviljelyssä jo toinen huonon sadon vuosi. Edellinen kesä oli poikkeuksellisen sateinen ja tämän vuoden kesä poikkeuksellisen kuiva. Puolittuneet sadon määrät koskettavat lähinnä noin 50 000:n maatilan taloutta. Me saamme ainakin toistaiseksi ruokamme tarvittaessa varmuusvarastoista ja ulkomailta. 1860-luvulla Suomen 1,8 miljoonan hengen väestöstä noin 90 % eli maaseudulla ja sai pääosin elantonsa sen aikaisesta maataloudesta. Vaikka työtä tehtiin varmasti silloinkin ahkerasti, oli työn tuotto kovin vaatimaton ja se kului aina lähes kokonaan seuraavaan satokauteen mennessä.

Taloudellista marginaalia ei siis ollut, joten suuri osa kansasta joutui elämään kädestä suuhun. Tässä tilanteessa tultiin huonojen viljavuosian jälkeen 1866 alkaneisiin ja kolme vuotta kestäneisiin nälkävuosiin. Suuret kansanjoukot joutuivat lähtemään kerjuulle. Nälkään ja kerjäläisten mukana levinneisiin tauteihin kuoli noin 150 000 suomalaista, mikä oli 8 - 10 prosenttia koko väestöstä. Tämä tapahtui siis vielä nyt elävien ihmisten mummojen ja pappojen syntymän aikoihin. Vertailun vuoksi sisällissodassa ja sen seurauksissa kuoli noin 36 500 henkilöä. 1918 Suomessa oli 3,2 milj. asukasta.

1800-luvun maataloudessa työskennelleiden työn merkitys oli siis ratkaisevan tärkeä kansalaisten hyvinvoinnin ja jopa elossa pysymisen kannalta. Ehkä työn merkitykseen verrattuna vähiten huomiota ovat saaneet sen ajan maatilojen piiat ja rengit. Meidän on syytä tuntea arvostusta heitä kohtaan katsellessamme kirkonkirjojen säätysarakkeista heidän ammattejaan. He tekivät raskaimmat työt, ja työtä tehtiin jokaisena arkipäivänä aamuvarhaiselta iltamyöhään.

Piiat ja rengit olivat jatkuvasti isäntäväen käskyvallan alaisia. Naimattomat naiset, joita monet piiatkin olivat, eivät olleet täysivaltaisia ennen vuotta 1864. 1800-luvun loppupuolella piioilla piti olla talon isännän ja emännän kirjoittama päästökirja, johon merkattiin kaikki oleelliset työtä ja käyttäytymistä koskevat asiat sairauksista alkaen seuraavalle isäntäväelle luettavaksi. Jokaisena syksynä oli työpesti ja asuinpaikkakin katkolla, samalla oli viikon loma, mutta lomailuun ei varmaankaan ollut varoja. Toisaalta silloin elettiin tiiviissä sosiaalisessa yhteisössä, jossa henkilösuhteet muodostuivat myös henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella. Piiat ja rengit olivat usein talon isäntäväen serkkuja tai pikkuserkkuja.

Joskus piikojen ja renkien työsuhteet muodostuivat pitkäaikaisiksi, jopa koko työiän kestäviksi. Usein näissä tapauksissa lienee ollut kysymys sukulaisuudesta. Näin ei kuitenkaan ollut pappani sisaren Anna Lyydia Pasasen kohdalla. Hän syntyi 3.6.1877 Vesannolla ja kuoli naimattomana ja lapsettomana 25.1.1962. Anna on jo Vesannon rippikirjassa 1891–1900 piikana lopulliseksi muodostuneessa palvelustalossa, samoin siellä oli lyhyemmän ajan hänen vanhempi ja nuorempi sisarensa.

Lapsena kävimme muutaman kerran Anna Lyydian luona kylässä. Hän näytti ainakin 10-vuotiaan pojan silmissä hyvin rauhalliselta, ja kaikki asiat tuntuivat olevan järjestyksessä. Hänellä oli palvelustalon yläkerrassa oma huone, josta hän ei enää vanhuudenpäivinään voinut laskeutunut alakertaan. Ruoka tuotiin ilmeisesti hänelle samoin kuin viereisessä huoneessa asustelevalle talon vanhalle emännälle yläkertaan. Varmaan näillä vanhuksilla riitti muisteltavaa pitkältä yhteiseltä ajalta. Vieressä on kuva Anna Lyydian haudasta, jota vielä yli viidenkymmenen vuoden jälkeen hoitavat palvelustalon seuraavat sukupolvet.