Pasasten suvusta ja sukuseurasta

Leikkipaikka 100 vuoden takaa

Tiistai 14.4.2015 klo 13.51 - Pekka Pasanen, Laukaa


Kolmekymmentä vuotta sitten kuljimme isäni kanssa Vesannolla Pohjois-Savossa syntymäkodin pihamaalla ja entisellä lehmien lypsypaikalla. Lypsypaikan vieressä on vieläkin erikoinen iso kivi. Se on noin 1,5 metriä korkea ja päältä muutaman neliömetrin kokoinen. Kivellä on kolme selvästi erottuvaa kukkulaa ja vähän alempana noin puolimetriä kanttiinsa oleva vaakasuora tasanne.

Isä kertoi, että he lapsena leikkivät vanhemman veljen ja pikkusiskon kanssa kivellä. Kiven kukkulat olivat Eurooppa, Amerikka ja Aasia, tasainen kohta oli nimeltään lapsenmatala. Juho ja Ida Pasasen mäkituvassa, niin kuin koko Suomessa, elettiin autonomian ja ensimmäisen maailmansodan aikaa. Pojat yrittivät tuntikausia vallata toisiltaan milloin Amerikkaa, Aasiaa tai Eurooppaa. Kaksi poikaa kolmella kukkulalla sai melkoisen melskeen aikaiseksi. Jos toinen onnistui pudottamaan toisen kiveltä, ehti pudottaja vallata melkein koko maailman. Pikkusiskon paikka oli istua paikoillaan lapsenmatalalla.

Seuraavat vuosikymmenet osoittivat kuinka roolit maailman valtaamisessa muuttuivat. Vanhempi veli (Toivo) jäi lapsettomaksi. Me nuoremman veljen (Einon) jälkeläiset olemme pysyneet visusti kotimaassa. Lapsenmatalalla istuneen pikkusiskon (Rauhan) lapsia ja lapsenlapsia asuu tai on asunut ainakin Ruotsissa, Englannissa ja Australiassa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini